Liukas

kohtalo sorvaa ihmisen särmät ja sielun pyöreäksi
levittää liukkaan liman pintaan
pyörittää, katselee, arvioi jälkeä

mahtuu uimaan
läpi murheista
läpi aukoista
kaikista
päivistä ja öistä

on liukas
kristallinen putkitaltta ratsastaa ihollasi
ranteet ohjaavat vapahdusta
viimein vapaana
kävelet
rannalla
meduusat heittäytyneet sinulle matoksi
voi valtameret !
voi !
kaikki rannan rakkaat hiekkasirut
lähteneet ilman sinua

Ylävirtaan

en näe enää rintamaa,

pimenee

lennän yön ja päivän rajalla, suuliekit sammuvat

Jumala on sytyttänyt joella kalastajien lyhdyt

kohta hän antaa kalat ilmi

yksi kerrallaan

Kiva, olen valtava ja jotain

yö välillämme

ajattelen ovea jonka sinulta sain

taksissa, lähdön hetkellä toivon oravia

rapistelemaan maapähkinöitä terminaalin roskakoreihin

tänne novellin rumaan päähän olen säästänyt kaiken kivan

kaukokohteisiin

niihin on turha laittaa toivoaan

luovuta minulle kätesi, nesteesi, lap - toppisi

armias ole tarkasta, jotta perille pääsisin

kentällä piispa Loyola siunaa Pamplonan härät

ja hieroo pyhää vettä lentoemäntien kaulalle

kuulen jo turbiinin huudon

ja härkien juoksun

ja kaikki kiva suhisee aivoissani.

.

Yö kuiskaa outoja korvaasi

pesen kaltaisiani

pesen hitaasti kylmää kiveä

käteni ymmärtää

seurata kirjoituksia, seurata ongelmia riippumatta,

sisällöstä

riippumatta kovasti hautalyhtyjen häikäisystä

kylmä käsi ja pyhin ahdistuneena laseja

taikka vaan ennemmin omia teitäni

käyden pesen silmiäni

sen jälkeen, mietin Pilatuksen vuodatuksia

mietin

turmiota taikka
omiani
mietin,

seuraan polkua, vaikka

kuu ei enää paista normaalisti

Tie kulkea

että oikeastaan
valmistautumisen pidäkkeet on muistettava kokeilla
että
tuo
poika haluaa palvella elämää
että voisi ryhtyä tuon tai tämä opettajaksi
aloittaa helpoilla tehtävillä

40 ei ole luku
eikä raha, eikä ikä, eikä mikään
levylaulaja on nisäkäs
sadismista koostuu kesäloma, sen alku ja loppu
elämä taas pikkuprinsseistä
kuolema juhannuksen valosta
kynttilästä jääkiekkokaukalon laidalla

Kaikki ohi, tilapäisesti

Runon aihe:

Teksti on Kai Niemisen kokoelmasta: Alan oppia (2010):
"TILAPÄINEN

se että kaikki maailmassa on tilapäistä ei tarkoita samaa kuin että kaikki muuttuu, että maailma muuttuu, että pysyvää on vain muutos, miten se ilmaistaankin, muutoskin on vain tilapäistä, pysyvyys tilapäistä, ja kaikki välttämätön vasta tilapäistä onkin, ruoka muuttuu sonnaksi, juoma virtsaksi, ne ovat vain aineen tilapäisiä muotoja eikä siinä ole eroa vegaanin ja lihansyöjän kesken, tilapäistä on kesä, tilapäistä talvi, tilapäistä lapsuus nuoruus aikuisuus vanhuus, tilapäisyys on elämän edellytys: muutosta me pelkäämme, pysyvyyteen ikävystymme, tilapäisyydestä löydämme tarkoituksen."

Pilkkaa kuolevaa ja manipuloi ikuisuutta

vapise ja pelkää sellaista hetkeä,

hetkeä, jossa voisit paljastua tilapäiseksi harhaksi

pelkää hetkeä, jonka edessä joutuisit riisumaan haarniskan

olisit aseeton

siksi hetkeksi minä sodan hetkellä ja rauhassa

kelpuutan koska tahansa ja aina

mustepullon kuivumisen ala-asteella,

särkyneen sydämen yläasteella

keski-iässä maidon vanhenemisen jääkaappiin

tilapäistä on se hetki sinulle

Minä käsken : pelkää !!

sumuinen pelkosi taisteluhaudassa

kiemurtelee, syöksyy, etsii haudan päätä

pakenee ja matkalla kaivaten

hyväilee hellästi

jäähyväisiksi

kaikki kaatuneet

jotka tapoit polkusi varrelle

Aamuyö

hän toistaa hiljaa korvaani

materian peräkkäisyys

ei se ole muuttuvaa

usko niin

maailma on,

jos kerran Aristoteles niin sanoo

hän väittää, että oliot kuulevat siitä

säädetyn ajan kuluttua,

aamuisin

kultainen Tuomas tulee ja luokittelee sielut

hän seisoo keskitiellä,

tarjoa kaikille oppeja relaatioista